sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Pelaan dindendolla

Piti joskus viikko sitten poksauttaa kuplat kultturellin esittämiseltäni ja ilmoittaa, että olin katsonut Sledge Hammer! -sarjan kaikki jaksot noin viikon aikana. Syvemmästä analyysistä ei kuitenkaan tullut mitään, joten sai jäädä. Hauska sarjahan se oli, mutta ei se nyt niin paljoa naurattanut kuin silloin 7 vuotta sitten, kun olin aloitteleva matematiikan opiskelija.

En enää edes muista, miten viikko meni. Muistan stressanneeni töissä - nyt alkaa vilkkumaan takaumia silmissä - ja epäilenpä ettei ensi viikkokaan paremmalta vaikuta. Asiakaskäynti olisi tiedossa, ja vaikka ne ovat tähänkin asti menneet hyvin, stressaavat ne silti etukäteen. Lisäksi koska perjantaina minulla oli taas vapaapäivä, odottaa sähköpostissa varmaan karmeita yllätyksiä.

Viikonloppuna vanhemmat olivat kylässä. Tuhlasin rahani sohvaan ja tv-pöytään. Ja heti kun vanhemmat olivat lähteneet, kävin tuosta noin vain ostamassa itselleni Playstation 3:n ja sille Fallout 3 -pelin. Minulla ei olekaan koskaan aiemmin ollut pelikonsolia. Peruskoulussa ja lukiossa olin periaatteesta PC-mies, sille kun sai sentään muunkinlaisia pelejä kuin sellaisia, joissa haalareihin sonnustautuneet italialaiset putkimiehet syövät sieniä ja hyppelevät. Sittemmin asenteeni ovat tervehtyneet, mutta ei ole ollut varaa hankkia moista. Vuorokauden jälkeen olen alkanut kuvittelemaan, ettei tietokoneella varmaan tarvitse erityisemmin pelata muita kuin vanhoja pelejä ja ehkä joitain strategiapelejä. Niin ja tietysti Tie Fighteriä, jos se vain toimisi ja olisi vielä toimiva joystick.

Kymmenisen päivää tenttiin. Samperi.

P.S. Niin joo, olihan minulla jotain asiaakin. Katsoin pari elokuvaa. Ensimmäinen oli Natural Born Killers. Elokuvan alkuosuuden aikana piti tarkistaa, että eihän tämä ollut Quentin Tarantinon elokuva. Ohjaajaksi mainittiin Oliver Stone. Ja sitten paljastui, että Tarantino on kuitenkin ollut se takapiru tämänkin elokuvan takana. En joka tapauksessa oikeastaan pitänyt. Olihan se tietenkin jotain muuta kuin jälleen yksi elokuva murhailevasta pariskunnasta, mutta en voinut olla haukottelematta. Elokuva vaikutti kritisoivan ihmisten ja median asennetta tappamiseen: Mickeystä ja Mallorystä tulee juhlittuja sankareita, ja heidän suorittamasta massamurhasta viihdettä massoille. Tarkemmin ajateltuna olen itse tainnut mennä vielä pidemmälle: en kavahda väkivaltaviihdettä, enkä toisaalta enää edes katso sitä, öh, innoissani. Haukottelen vain ja mietin: joko taas.

Toisaalta kuitenkin toisena katsomani Straw Dogs kirvoitti tunteita, joskaan en siitä raiskauskohtauksesta, jonka vuoksi elokuva oli ymmärtääkseni 30 vuotta pannassa brittilässä. Myönnettäköön kuitenkin, että sekin oli onnistunut kohtaus, kuten koko elokuva noin muutenkin. Koko elokuvan ajan minua muuten häiritsi se, että vajaaälyistä Henry Nilesiä näytteli ihan David Warnerin näköinen tyyppi. Krediiteissä ei kuitenkaan Warnerin nimeä näkynyt, vaikka pariin kertaan tarkastin. IMDB paljasti sitten totuuden.

Kolmas elokuva oli tänään katsomani Night of the Living Dead uusioversio vuodelta 1990. En ole nähnyt alkuperäistäkään, vaikka se on DVD-kokoelmissani jonkinlaisena väritettynä versiona. Joka tapauksessa en ole koskaan ollut suuri zombie-elokuvien ystävä, mutta itseasiassa huomasin pitäväni tästä. Ehkä se johtui siitä, että tästä puuttui zombitaudin selittely viruksilla ja syyn nakkaaminen hallituksen ja armeijan niskoille. En oikeastaan tiedä, mikä tämän genren elokuvissa minua oikein risoo, joten pitäisi varmaan katsoa aika moni elokuva uudestaan ja vertailla vähän.

5 kommenttia:

Pälli kirjoitti...

Kuinka hauska postaus!

Osaat kyllä turinoida tavallisesta arkisesta elämästä tavalla, joka tekee lukemisesta pienen arjen nautinnon. :)

Ehkä se on tuo itseironia, juuri sopivassa suhteessa...

Minunkin vanhempani kävivät viikko sitten - me emme ostaneet uutta sohvaa eikä ruokaryhmää (sen kyllä todella tarvitsisimme), sen sijaan tein suursiivouksen vessassa ja vaivauduin pyyhkimään muualta kodista pölyt ensimmäisen kerran... melkein kolmeen kuukauteen. ;D

(Pakko tarkentaa, että muuten meillä siivotaan useammin, mutta pölyjen pyyhkiminen on ehkä siivouksessa kaikkein pahinta (ja tapahtuu siksi suurinpiirtein kerran kuussa) - ellei lasketa pinttyneen lian jynssäämistä, se on myrkkyä.)

unienvanki kirjoitti...

Zombie-perusteiden kertaus voi toki olla paikallaan, mutta pikemminkin näkisin, että zombikatsantosi saattaa olla hieman rajoittunut. Ehdottaisin ilman muuta italialaisten zombien laajempaa kokeilua - itse en nosta niitä aivan parhaimmistoon, mutta kokeileminen kuuluu kuitenkin yleissivistykseen. Vaikka itse pidänkin romerolaisia zombeja oikeina, ei tule väheksyä muitakaan muunnelmia, paitsi ranskalaisia. Italian lisäksi ainakin Japanissa on tehty joitakin "kiinnostavia" kokeiluja aiheen tiimoilta ja onhan jopa Cronenbergin Shivers zombiehenkinen elokuva.

Luonnollisesti voin lainailla muutamia genreklassikoita ja samalla ostaa aikaa katsoa trekkiboksin ekstrat läpi.

Janne kirjoitti...

Pälli, kolmen kuukauden välein pyyhit pölyt? Melko usein. Minulla oli paikoin varmaan parin vuoden pölyt. Pitäisi ehkä olla vähän aktiivisempi.

Unienvanki, tottahan toki voit rauhassa katsoa ekstrat - en vieläkään ole niin trek-vieroitusoireinen, että katsoisin kaiken taas alusta uudestaan. Mutta kun nyt kerran sanoit, niin ottaisin kyllä mielelläni lainaan valikoidun kokoelman asiallisia elokuvia. On totta, että katsantokantani on melko suppea - luulenpa tuon Night of the Living Dead -remaken olleen ehkä epähollywoodmaisin katsomistani zombirainoista mainio Shaun of the Dead poislukien. Loput katsomani ovat olleet 28 d/w latereita, Reccejä ja muita 2000-luvun tuotteita. No, se Diary of the Dead olisi saattanut olla hyvä, ellen olisi silloin Cinéssä nukahtanut.

Janne kirjoitti...

(Puhumattakaan siitä, että joku Day of the Dead 2: Contagium on saattanut vielä entisestään laskea asennettani genreen).

Pälli kirjoitti...

Niinno, luulen olevani jonkinlainen siisteysintoilija, ja oma ihanteeni olisi koti, jossa ei ole näkyvää pölyä... sehän on selvä, että täydellisen puhdasta ei koskaan saa aikaan.