Vajaa vuosi sitten aloitin venäjänopiskelut, mutta ne jäivät innokkaan alkukesän jälkeen pahasti jäihin ja kurssin ainoat näkyvät vaikutukset jäivät tämän blogin osoitekenttään. En silti ole kuopannut vielä ajatusta jatkaa niitä opintoja, mutta mietin, pitäisikö opetella myös espanjaa. Ei nyt muuten, mutta kun sain viimein hankittua itseltäni vielä puuttuneen Penguin Classicsin Borges-kokoelman osan Selected Poems. Vaikka esseitä ja novelleja voikin lukea käännöksinä vieraalta kieleltä toiselle - typeräähän se on, mutta kun ei suomennoksiakaan näy myynnissä - niin runoista en ole enää niin varma.
Ongelmahan on tietysti jo siinä, että kuten teatteriakaan, en ymmärrä myöskään runoutta. Jos luen katkelman mistä tahansa runosta, käteen jää vain hölmö olo. Mitä tuokin nyt oli olevinaan. Luulen, ettei minulla ole vaadittavaa kärsivällisyyttä syventyä sellaiseen tiiviiseen tekstiin, joka yrittää ilmaista enemmän kuin tyypillinen teksti. Kaunokirjallisuuttakin luen yleensä tekstinä, lause lauseelta, enkä sen kummemmin jää koskaan miettimään, mitä tässä oikein yritetään sanoa. En pysty uppoutumaan tekstiin, vaan suoritan toimintoa nimeltä lukeminen.
Borgesin takia voisin kyllä kerrankin yrittää. Ainakin sieltä täältä selailemalla miehen runotkin vaikuttavat vähän joltain muulta kuin siltä etovalta sätkäkoneromantiikalta, jota suomalaiset nykyrunoilijat ainakin takavuosien VR:n matkustajille suunnatun aikakausilehden Matkaan artikkelin mukaan tuntuvat harjoittavan. On toisaalta ehkä juuri sellaisten taiteilijoiden vika, että suhtaudun runouteen hieman vieroksuen - tai pikemminkin: suhtaudun edelleen hieman vieroksuen. Perimmäinen syy, ja samalla melko halpa syy, sivistymättömyyteeni tällä saralla lienee kuitenkin se, että runouden harrastamisella (lukeminen tai kirjoittaminen) on maine yksinomaan naisten taidemuotona(*). Sama koskee muuten teatteria - epäedistyksellisissä piireissä epäkultturellin heteromiehen on sallittua harrastaa vain elokuvia, televisiota, kirjallisuutta (senkin kanssa vähän niin ja näin), musiikkia, sarjakuvia sekä vormuloita ja potkupalloa. Viimeksi mainittujen harrastaminenhan on jopa eräänlainen pakko. Tässä iässä ei enää tietenkään pelkää muiden (yleensä pohjimmiltaan kuitenkin leikkimielisiä) ennakkoluulotteluja, mutta nuorempana ja epävarmempana asia oli toinen. Kypsemmässä (komparatiivi; en voi väittää olevani kypsä ihminen) iässä taistelu kohdistuu enemmän omia ennakkoluuloja ja nuoruuden pelkojen kuolonkorinoita vastaan.
Tiedän, että nämä merkinnät ovat viime päivinä tuntuneet aiheiltaan niin kovin teeskenteleviltä ja mukakultturelleilta. Jatkossa taso laskee takaisin navan alle, kuten pitääkin.
*) Tarkoitan tällä siis samaa kuin esimerkiksi että jooga ei kuulosta "miesten harrastukselta", vaikka sen harrastamisessa ei tarkemmin ajateltuna ole mitään sukupuolisidonnaisuutta. On tietysti mahdollista, että ennakkoluulot ovat nyt omiani. Tai ainakin joissain vanhoissa viiteryhmissäni vallinneita ennakkoluuloja.
6 kommenttia:
En nyt osaa sanoa mitään yleistä naisista, mutta minuun ainakin sun kulttuuriharrastuksesi vetoaa. Ylipäätään yksi hienoimmista asioista, mitä toisen ihmisen kanssa voi tehdä, on mielestäni keskusteleminen. Ja nämä kulttuuriharrastukset tarjoavat siihen loistavan lähtökohdan.
Toisaalta ymmärrän tuon varautuneisuutesi, koska tulen perheestä, jossa vähän halveksitaan tekokulturellia elämäntapaa, ja siinä sivussa epäillään, että mitään aidosti "korkea"kulttuurista nauttivaa ihmistä edes olisi olemassa.
Sitten minua ärsyttää myös karkea jaottelu "korkea"kulttuuriin ja popkulttuuriin, tai miksi jäljemmin mainittua nyt haluaakaan kutsua. Toki viihteen maailmassa on niitä, jotka tekevät sitä vain rahasta, mutta on varmasti myös niitä, jotka laittavat hommaan sydänverensä. Ja sellaista ei mielestäni pidä halveerata, edustipa se mitä kulttuurimuotoa tahansa...
Niin, minusta on hienoa, että sinun kaltaisiasi ihmisiä on. Minusta sinä olet aito, rehellinen ja vilpitön kulttuurin ja sivistyksen etsinnässä, ja ennen kaikkea nöyrä. Ehkä juuri se on kaikkein hienointa. :)
No, en tiedä voiko tätä kutsua harrastukseksi. Ennemminkin yritän vain noudattaa omia elämänohjeita erilaisten asioiden kokeilemisesta ja omien ennakkoluulojen puoliaktiivisesta kyseenalaistamisesta.
Kyseenalaistamista kyllä kaipaisi sekin luulo, että myöntämällä pitävänsä jostain tai kokeilevansa jotain tekee jonkinlaisen sosiaalisen itsemurhan joidenkin ihmisten kanssa. Leikkimielinenkin kuittailu kuitenkin herkästi laukaisee ärsyttävän selittely- ja läskiksilyöntireaktion, jota etukäteen haluaisi mielellään välttää ja siksi pitää suosiolla päänsä kiinni. Blogissa tämä ei kyllä vaikuttaisi olevan ongelma :D
Vierastan itsekin hieman nimitystä korkeakulttuuri, vaikka sille voisi olla perusteltua käyttöäkin. Pop-kulttuurille leimallista on se, että jonkun alakulttuurin tuotteen tai jopa itse alakulttuurin suosio syntyy jostain ja menee sitten ohi, kun taas korkeakulttuurin tuotoksilla arvo vaikuttaisi säilyvän.
Se ei tietenkään merkitse, että pop-kulttuuria pitäisi väheksyä. Jonkun ilmiön suosio ei liene mitenkään perusteetonta (paitsi niiden mielestä, joihin se ei vetoa yhtään), ja vaikka se suosio olisi ohimenevää, on se kuitenkin jonkinlainen ajankuva ja vähintäänkin sen vuoksi arvokas.
Ehkä korkeakulttuuri nimityksensä vuoksi ärsyttää siksi, että se on usein niiden tekointellektuellien lyömäase "juntteja" vastaan.
Aika hyvin analysoit kyllä tuota korkeakulttuuria... ehkä juuri tuommoisista samoista tunnoista tulee se oma ärsytys, vaikka haluaisinkin tutustua enemmän teatterin, oopperan ja jopa baletin maailmaan. Kahta viimeksi mainittua en ole vielä koskaan ollut paikan päällä katsomassa.
Hmm... joko liikun aivan liian akateemisissa piireissä, tai sitten miehiä ja naisia kohdellaan tässä suhteessa eri tavoin. En nimittäin ole kohdannut vastaavaa väheksymistä laisin.
On aika jännitteistä olla ihminen, jonka lapsuuskoti on niin maalainen kuin vain voi, ja joka nyt yhtä aikaa arvostaa tuota perintöä ja haluaa säilyttää kosketuksen "oikeaan elämään" mutta silti tulla sivistyneeksi ihmiseksi...
Vielä omituisempaa on, että olettaa, että nämä kaksi sulkisivat toisensa pois. Eihän siihen ole mitään loogista syytä, vaikka käytännöllisiä ehkä onkin. Mutta silti se tuntuu jännitteeltä.
:o
Minulla taitaa olla tuohon mieheen huono vaikutus.
Ooppera on parhaimmillaan ihan kivaa, siellä on hyvää musaa. Tosin tyypillisesti suurin osa oopperaa on uuvuttavaa skeidaa ja sitten siellä on pari hyvää aariaa.
Lähetä kommentti