Äiti hälytti tiistaina, että televisiosta alkaisi iltasella joku ruotsalainen poliisisarja. Ilmeni, että FST5 esittää ainakin ensimmäisen Henning Mankellin Wallander-sarjaan perustuneen elokuvan Mördare utan ansikte vuodelta 1994, jossa nukkavierua ystadilaiskomisariota esittää suosikki-ruotsalaisnäyttelijäni Rolf Lassgård. En olekaan nähnyt näitä Lassgård-Wallandereita koskaan, vaan olen saanut tyytyä Henriksson-Wallandereihin. Mankellin romaanejakaan en ole lukenut, eikä tämänpäiväinen visiitti kadun toiselle puolelle kirjastoon tuottanut hedelmää. Ei kylläkään sillä, että ehtisin juuri nyt lukemaan muuta kuin tenttikirjallisuutta ja siinä sivussa muutamia päiviä sitten aloittamaani Michel Houellebecq'n Alkeishiukkasia.
Näissä ruotsalaispoliisisarjoissa vaikuttaisi kyllä toistuvan tietynlaiset kaavat. En tosin tunne kuin kaksi fiktiivistä ruotsalaiskomisariota. Kummatkin ovat yksineläviä, eronneita keski-ikäisiä miehiä, jotka eivät enää ole elämänsä kunnossa, jotka ovat enemmän tai vähemmän vieraantuneita tyttäristään - molemmilla on yksi tytär - ja kummankin työssä pahimpia vihollisia heti rosvojen jälkeen on lehdistö, joka saa aina vihiä tapahtumista ja sotkee kuvioita.
Joka tapauksessa FST5:lle taas iso kiitos - se on osoittautunut muutenkin hyväksi televisiokanavaksi, ja tämä ei ainakaan vähennä arvostustani. Näyttäisi nyt sitten kaikki Wallanderit, ja jos vielä saisi ne 90-luvun alkupuolen Beckit, niin hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti