keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Soluttaudun kulttuuriväkeen

Kulttuurilehti Ilta-Sanomat julkaisi verkkosivuillaan luettelon 100 kirjasta, jotka jokaisen olisi hyvä lukea. Itse myönnän olevani täysjuntti, ja lukeneeni vain 4 listan teosta:

17. Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille (tosin vain sarjan ensimmäisen osan - sen nimi kyllä taitaa olla Linnunradan käsikirja liftareille, mutta jotenkin olen aina samaistanut sen ja koko kirjasarjan yhdeksi ja samaksi teokseksi)
30. Huxley Aldous: Uljas uusi maailma
91. Tolkien J.R.R.: Taru sormusten herrasta
94. Tuuri Antti: Pohjanmaa

Uljas uusi maailma, vaikkei se minusta niin järisyttävän hyvä ollutkaan, on ehkä ansainnut paikkansa listalla, ja suomalaisia silmälläpitäen ehkä Pohjanmaakin. Vaikka itse pidinkin kovasti Sormusten herrasta niin kirjana kuin elokuvinakin, en oikein keksi yhtään hyvää syytä miksi juuri se on niin oleellinen osa yleissivistystä, että kaikkien pitäisi se lukea. Toisaalta taas sitten jos joku Harry Potter on samalle listalle päässyt, niin kyllä Tolkienkin sinne kuuluu. Onhan siellä Ilkka Remestäkin. En kyllä ole lukenut yhtä ainoaa hänen kirjaansa, joten en tiedä millaisesta elämyksestä olen jäänyt paitsi, mutta olen joka tapauksessa ymmärtänyt hänen kirjojensa olevan lähinnä viihdettä, ei varsinaisesti tietoisuutta avartavaa kirjallisuutta.

Ajattelin joka tapauksessa hieman hyväksikäyttää listaa, ja koota lukulistaani sen mukaan. Gustave Flaubertin Madame Bovary minulla onkin ollut lainassa siitä asti, kun annoin itseni ymmärtää ettei se olekaan välttämättä naisille suunnattua harlekiinikirjallisuutta. En vain vielä ole ehtinyt aloittaa sitä, kun on edelleen se Live and Let Diekin kesken - viime aikoina on vapaa-ajan lukemiset jääneet vähiin. En kylläkään tee tätä siksi, että voisin tituleerata itseäni jotenkin kultturelliksi intellektuelliksi, vaan olen alkanut kuvittelemaan, että jos jotain teosta pidetään klassikkona tai "pakkolukemisena" (muidenkin kuin törkylehdistön toimittajien mielestä), niin ehkä niissä tosiasiassa on jotain lukemisen arvoista. Ainakin voi lukea vähän alkua ja luovuttaa, jos ei uppoa.

Lehden listaa selatessani tajusin jotenkin aina sekottaneeni Anja Kaurasen ja Anna-Leena Härkösen yhdeksi ja samaksi henkilöksi. Mitä eroa heillä on?

7 kommenttia:

Terhi / Hupsistarallaa kirjoitti...

Haa, päihitin sut tässä ;D

4. Austen Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo
17. Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
33. Härkönen Anna-Leena: Häräntappoase
36. Jansson Tove: Vaarallinen juhannus
50. Lindgren Astrid: Peppi pitkätossu
62. Montgomery L.M.: Annan nuoruusvuodet
76. Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi
91. Tolkien J.R.R.: Taru sormusten herrasta (vain puoleen väliin, oli niin tylsä)

Kummallinen lista :P

Janne kirjoitti...

En voi olla ihan varma, ettenkö olisi lukenut Peppi Pitkätossua, mutta jos olen, niin ikäni on ollut silloin yksinumeroinen enkä joka tapauksessa muista siitä mitään. Muistan vain sen Ruotsin televisiosta tulleen sarjan, jota katsoin joskus ennen kouluikää. Mutta olin lukenut sen tai en, murskavoitit minut silti!

Janne kirjoitti...

Ihmeellistä muuten, ettei tuossa listalla ollut sitä kirottua Pikku Prinssiä.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi Pikku Prinssi on kirottu?

Janne kirjoitti...

Se oli pakko lukea lukiossa, enkä pitänyt siitä yhtään. Tämä yhdistettynä kammottavaan äidinkielen opettajaan kyseisellä kurssilla, Pikku Prinssi oli ehkä suurin syy siihen, miksen siinä iässä pitänyt lukemisesta.

Olen kyllä monen vuoden kiivaan antipikkuprinssismin jälkeen miettinyt, pitäisikö antaa sille uusi mahdollisuus, ja minulla oli jo kerran lainattunakin se kirjastosta. En saanut vain aloitettua sen lukemista. En muista, miksen, mutta se ei kyllä liittynyt itse teokseen mitenkään. Taisi tulla vaan mielenkiintoisempaa tekemistä juuri silloin.

Panu kirjoitti...

1. Aapeli: Siunattu hulluus

En ole lukenut, filmin olen nähnyt.

2. Adams Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille

Luettu on, totta kai.

3. Aho Juhani: Rautatie

Pikkupoikana luin.

4. Atwood Margaret: Sokea surmaaja

En ole lukenut Atwoodilta muuta kuin Orjattaresi.

5. Austen Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo

En ole jaksanut lukea.

6. Auster Paul: Yksinäisyyden äärellä

Paul Auster? Guga she o?

7. Beauvoir Simone de: Toinen sukupuoli

Hyi olkoon. Femakko. Ei lueta.

8. Beecher-Stowe Harriet: Setä Tuomon tupa

En ole lukenut kokonaan. Onhan se merkittävä klassikko.

9. Bellow Saul: Herzog

Enpä ole tutustunut.

10. Bergman Ingmar: Kohtauksia eräästä avioliitosta

Eiks tää ollu leffa eikä kirja?

11. Bulgakov Mihail: Saatana saapuu Moskovaan

Pakko oli lukea kun opiskeltiin venäjää. En kyllä edelleenkään tiedä millä lihaksilla sen luin.


12. Camus Albert: Sivullinen

Olen lukenut, mutta minulla on sellainen epäilys, että Sivullinen ja Rutto pitäisi molemmat lukea nuorella iällä, niin ne kolahtaisivat. Luin ne joskus 2000-luvun puolella, mutta kumpikaan ei silleen iskenyt.

13. Canth Minna: Köyhää kansaa

On kai tuo joskus luettu.

14. Carpelan Bo: Axel

Carpelan on maailman yliarvostetuin ja tylsin kirjailija.

15. Dickens Charles: Oliver Twist

Kuka jaksaa lukea yhdenkään Dickensin loppuun? Palan sieltä ja toisen täältä voi kyllä lukea, jos haluaa oppia hersyvää viktoriaanista englantia. Olen tainnut itse lukea vain David Copperfieldin kokonaan.

16. Donner Jörn: Isä ja poika

Donnerin lehtipakinoita tuli luettua nuorena, mutta ei niitä romaanaja kyllä jaksa sikakaan.

17. Dostojevski Fjodor: Rikos ja rangaistus

Mistä rikoksesta meitä rangaistaan Dostojevskillä? Mies kirjoitti ainoan hilpeän ja toiveikkaan kirjansa karkotusvangeista, mikä kertoo hänestä kaiken.

18. Dumas Alexandre: Monte Criston kreivi

No nyt päästiin asiaan. Isoäiti luki sitä minulle pienenä.

19. Duras Marguerite: Rakastaja

EEEEEEIIIIHHHHH...

20. Flaubert Gustave: Madame Bovary

Gustave Flaubert? Kustaa Lööperi. Matami Povari.

21. Garcia Márquez Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys

No olen lukenut sitä kymmenen vuotta espanjaksi enkä ole vielä päässyt loppuun.

22. Gogol Nikolai: Kuolleet sielut

Idea on ihan hyvä, mutta Gogol on mielipuoli.

23. Grass Günter: Peltirumpu

Günter Grass on jutunkertoja, ei romaanikirjailija. Olen lukenut suuren osan äijän tuotannosta (huomatkaa sosialistisen työn sankaruus), jopa saksaksi (ks.ed.), mutta se on sitä samaa läpänheittoa alusta loppuun, joten en todellakaan tiedä, olenko lukenut myös Peltirummun.

24. Haavikko Paavo: Puut, kaikki heidän vihreytensä

Paavilla on jonkin verran hyviä runoja, mutta tuo ei taida olla hänen paras runokirjansa. Se jättirunoelma suomalaisista viikingeistä Konstantinopolissa iski meikäläiseen ihan eri lailla.

25. Hassinen Pirjo: Kuninkaanpuisto

Kuka Hassinen? Joku narkkari vai?

26. Hemingway Ernest: Kenelle kellot soivat

Tähän voi vastata Peter Handken sanoilla: "Yleensä motto riittäisi, mutta naurettavan kunnianhimonsa vuoksi kirjailijan pitää kirjoittaa loputkin."


27. Hietamies Laila: Valamon yksinäinen

Laila Hietamies? Eeeiii...

28. Hotakainen Kari: Juoksuhaudantie

Olen tykännyt eräistä Hotakaisista, mutta tätä en muistaakseni ole lukenut.

29. Huovinen Veikko: Havukka-ahon ajattelija

Veikko Huovinen on yliarvostettu. Kyllä niitä eräjuttuja lukee siksi, että pikkupoika-ajoilta minulla on eläviä mielikuvia vanhasta Kainuusta niiltä ajoilta kun äiti siellä opetti, mutta Huovisen huumori ja komiikka on usein väkisin tehtyä ja myötähäpeyttävää.

30. Huxley Aldous: Uljas uusi maailma

Pikkupoikana tuo piti lukea. Sekin on hieman kärsinyt maailman muutoksista.

31. Hyry Antti: Kevättä ja syksyä

Hyry on minulle aivan vieras.

32. Hämäläinen Helvi: Säädyllinen murhenäytelmä

Helvi Hämäläisestä taas en pidä ollenkaan.

33. Härkönen Anna-Leena: Häräntappoase

Hyi vittu. Tuokin piti lukea.

34. Itkonen Juha: Kohti

Ihan vieras.

35. Jalonen Olli: Isäksi ja tyttäreksi

Olen yrittänyt sekä suomeksi että ruotsiksi. Kesken jäi.


36. Jansson Tove: Vaarallinen juhannus

Olenkohan minä lukenut tämän? Olen minä toki Muumikirjoja lukenut vielä melko äskettäinkin.

37. Joenpelto Eeva: Vetää kaikista ovista

No ei ole tullut luettua, ei.

38. Joyce James: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta

Tuosta itse asiassa hieman tykkäsinkin, kun luin sen jo Irlantiin hieman perehdyttyäni.

39. Kafka Franz: Oikeusjuttu

Kafkaa on ollut pakko lukea, kun minulle on aina ostettu sitä joulu-, syntymäpäivä- ja vaikka miksi lahjaksi. Romaanejaan en ole kuitenkaan oikein jaksanut. Novelleja arvostan enimmäkseen.

40. Kalevala

Tätähän ei kukaan usko, mutta vanhanaikaisen kulttuuripatriotismimme ansiosta olen lukenut tämän jo alle kouluikäisenä. Se nyt vain kuului lukea.

41. Kauranen Anja: Sonja O. kävi täällä

Hyi olkoon. Tällä Perkele kiusaa ATMiä. Olen toki lukenut.

42. Kianto Ilmari: Punainen viiva

Juu, totta maar. Isoäiti innosti lukemaan tämän. Muistaakseni tykkäsinkin.

43. Kihlman Christer: Kallis prinssi

Olen minä Kihlmanin viina- ja homouskuvaukset lukenut, tätä en.

44. Kilpi Eeva: Kesä ja keski-ikäinen nainen

En ole Kilveltä lukenut muuta kuin ne sota- ja evakkomuistelmat.

45. Kivi Aleksis: Seitsemän veljestä

Juu, totta kai. Viime kerrasta ei ole monta vuotta.


46. Krohn Leena: Tainaron

En ole lukenut Tainaronia. Parhaimmillaan Krohn on kyllä kuin Borges.


47. Lahiri Jhumpa: Tämä siunattu koti

En tunne.

48. Lander Leena: Käsky

Näin leffan, en ole lukenut kirjaa.

49. Lehtonen Joel: Putkinotko

En muista olenko lukenut Putkinotkoa. Rakastunut rampa on kyllä luettu, se on suurta ATM-kirjallisuutta.

50. Lindgren Astrid: Peppi pitkätossu

Tulihan se pentuna luettua.

51. Linna Väinö: Tuntematon sotilas

Juu, olen lukenut suomeksi ja ruotsiksi. En del tycker om nätt flickona och he kan an förstaa, men rätona! Nää, ja e förvåna, ja e riktigt förbanna förvåna, ja e precis som om naa sku ha rama till mä me ein vedaklabb i skalla.

52. Linna Väinö: Täällä Pohjantähden alla

Juu, sekin on luettu molemmilla kotimaisilla.

53. Lundán Reko ja Tina: Viikkoja, kuukausia

En tuota Lundánia tunne.

54. Majakovski Vladimir: Pilvi housuissa

Olen lukenut yksittäisiä Majakovskin runoja, en kokonaisia runokirjoja.


55. Mann Thomas: Taikavuori

Tuota olen koettanut saksaksi tahkota, mutta en ole päässyt loppuun.

56. McEwan Ian: Sovitus

Kuka tää o?

57. Meri Veijo: Manillaköysi

No joo, olen lukenut, mutta kun tämä on niin pretentiöösiä sieraimet levällään taiteellista modernismia.

58. Meriluoto Aila: Lasimaalaus

En ole Meriluotoa harrastanut.


59. Miller Arthur: Ajan uurteita

Enkä tätä.

60. Miller Henry: Kravun kääntöpiiri

Enkä tätä.

61. Milne A.A.: Nalle Puh

Tunsin kerran kivan tytön, joka piti Nalle Puhista.

62. Montgomery L.M.: Annan nuoruusvuodet

En ole mikään tyttökirjojen harrastaja.

63. Mukka Timo K.: Maa on syntinen laulu

Teininä tuli runkattua näiden Mukan juttujen tahtiin, kun ei pornolehteä uskaltanut ostaa.

64. Murakami Haruki: Kafka rannalla

Eeeeeiiiii...

65. Mäkelä Hannu: Mestari

Enpä tätäkään...

66. Neruda Pablo: Andien mainingit

Olen koettanut lukea Nerudaa espanjaksi - en tätä kuitenkaan.


67. Oksanen Sofi: Puhdistus

Tämä kai pitäisi lukea.

68. Paasilinna Arto: Onnellinen mies

Juu, olen lukenut. Hauska on. Myös televisiosovituksesta tykkäsin.


69. Paavolainen Olavi: Synkkä yksinpuhelu

Tämä oli yhteen aikaan ihan lempikirja. Paavolainen oli hieno tyylitaituri. Myös Kolmannen valtakunnan vieraana kannattaa lukea.

70. Peltonen Juhani: Elmo

On se ihan hyvä tiettyyn rajaan asti. Urheilijan inhimillistämistä kuitenkin vierastan.

71. Proulx Annie: Lyhyt kantama

Ihan outo.

72. Pulkkinen Riikka: Raja

Vielä oudompi.

73. Päätalo Kalle: Nuoruuden savotat

Ei Päätalo huono ole, mutta kun sen kanssa pitäisi olla naimisissa eikä saisi lukea muiden kirjailijoiden kirjoja.


74. Raittila Hannu: Canal Grande

No en ole lukenut, en.


75. Remes Ilkka: 6/12

En tätäkään.

76. Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi

Luen sitä juuri iiriksi.

77. Rushdie Salman: Keskiyön lapset

Olen yrittänyt, mutta ei ole startannut.


78. Roth Philip: Amerikkalainen pastoraali

Olen kyllä lukenut Rothia, mutta en tätä Rothia.

79. Saarikoski Pentti: Mitä tapahtuu todella?

Joisit sinäkin vähemmän, Pena, niin ehkä tietäisit vastauksen.

80. Saisio Pirkko: Elämänmeno

Juu luin nuorena. Ei aivan paska. Kiinnostava.

81. Shakespeare William: Hamlet

Hamppuletti, Tanskan rinssi. Kuka sitä jaksaa?


82. Shields Carol: Kivipäiväkirjat

Häh?

83. Salama Hannu: Minä, Olli ja Orvokki

Hannu Salamalla on viinan, tupakan, nainnin ja kommunismin seassa joskus asiaakin. En muista, oliko sitä tässä.


84. Sartre Jean-Paul: Inho

Sartre? No enpä ole jaksanut. Kun jostakusta sanotaan että hän on eksistentialistinen filosofi, tulee jo etukäteen masentunut olo.


85. Sillanpää F.E.: Nuorena nukkunut

Jäi kesken.

86. Solzhenitsyn Aleksandr: Vankileirien saaristo

No nyt päästiin asiaan. Teini-ikäni suuria lukuelämyksiä.

87. Steinbeck John: Hiiriä ja ihmisiä

Olen kai minä Steinbeckiä lukenut, mutta en tätä.

88. Styron William: Sofien valinta

Eeeeiiii...

89. Swan Anni: Tottisalmen perillinen

Anni Swanin nuortenkirjat ovat jotenkin niin herttaisia. Kyllä, olen lukenut.


90. Tervo Jari: Troikka

En ole jaksanut.

91. Tolkien J.R.R.: Taru sormusten herrasta

Juu. Itsestäänselvyyksistä ei tarvitse puhua.

92. Tolstoi Leo: Anna Karenina

No ei. On kai se venäjäksi jossain kaapinpohjalla.

93. Turkka Jouko: Aiheita

Itse asiassa olen lukenut. Ei se ihan paska ollut.


94. Tuuri Antti: Pohjanmaa

Antti Tuuri on niin kuivaska kirjailija, ettei nappaa. Olen lukenut vain hänen novellejaan.


95. Twain Mark: Huckleberry Finnin seikkailut

Tämänkin isoäiti luki minulle pienenä.

96. Utrio Kaari: Eevan tyttäret

Paskaa.

97. Vartio Marja-Liisa: Hänen olivat linnut

Hyvä. Olen lukenut.

98. Viita Lauri: Betonimylläri

Kai tämä pitäisi lukea, mutta ei ole onnistunut.


99. Waltari Mika: Sinuhe egyptiläinen

Juu. Waltaria on tullut teininä luettua paljonkin.


100. Westö Kjell: Missä kuljimme kerran

En ole jaksanut lukea loppuun. Muuten olen kyllä tykännyt Westön kirjoista.

Pälli kirjoitti...

Mitämitä, Pikku prinssi kamala? :o

Ihmettelin muuten itse samaa... Naamakirjasta löytyy minun listani, joka ehkä lohduttaa Janne sinuakin. Siellä jo totesin, että mahdollisia tulevia oppilaita ei passaa päästää fb-ystäviksi, kun pääsevät jyvälle laajasta sivistymättömyydestäni. :/ :)

Toisaalta, onpa elämässä vielä koettavaa, sekä kirjojen, että leffojen saralla :D