maanantai 15. kesäkuuta 2009

Kesälomalle syksyllä

Viikonlopun ja kehnojen yöunien jälkeen sorruin menemään bussilla töihin. Navakka tuuli ja välitön kaatosateen uhka eivät myöskään auttaneet asiaa. Sovitin syntini kävelemällä töistä kotiin. Ehdin juuri kotiin ennen kuin sade alkoi taas.

Oli palkkapäiväkin, maksoivat oikein lomarahojen kera. Köyhäilyyn opettelussa on ollut taas hieman ryppyjä. Viikonloppuna tuli ostettua runsaasti krapularuokaa ja keltaista Jaffaa (miksi sitä muuten pidetään hyvänä krapulajuomana? Se vaikuttaisi kyllä auttavan, mutta epäilen sitä placebo-efektiksi). Lisäksi varasin itselleni kesälomamatkan syyskuuksi, jolloin kesäloma on jo ohi. Museorautatieyhdistyksen vuoden 2009 syysretken mainos uusimmassa Resiina-lehdessä kuitenkin voitti mielenkiintoni. Elokuulle, varsinaisen kesälomani ajaksi, en ole kyllä suunnitellut mitään erityisempää. Ehkä ne Helsingin nähtävyydet pitää viimeinkin käydä katsastamassa, jos ei jo aiemmin ota sitä asiakseen. Ja onhan silloin Espoo Ciné, tänä vuonna näemmä kymmenpäiväinen.

Sain kuitenkin säästötilille siirrettyä jälleen tonnin. Hieman valjultahan se kuitenkin tuntuu kun tietää, että kaikki kuitenkin menee opintolainojen kuittaamiseen. Pitäisi melkein ottaa selvää, voisinko jotenkin siirtää lainaa toiseen pankkiin, jonka verkkopankkitunnukset minulla sentään on tallella, ja josta lyhentäminen kävisi huomattavan paljon jouhevammin. Joka tapauksessa suunnitelma on edelleen hoitaa mokoma pikkulaina äkkiä pois alta, niin voi ruveta valmistautumaan vanhuuden turvan eli asunnon hankkimiseen.

Ei kommentteja: