perjantai 5. kesäkuuta 2009

Tylsän äärellä

Heti kun pääsin pyöräilyssä alkuun, alkoi sadekausi. Ylpeänä tosin voin ilmoittaa, että sorruin bussiin ainoastaan torstaina. Muina päivinä sade on ollut lähinnä tihkua, joskin tänään kotiin polkiessa saatoin kastua hieman. Töiden jälkeen minulla oli tänään asiaa Tapiolan keskustaan. Akateemisessa kirjakaupassa aikaa tappaessani panin merkille purjehduskirjojen omituisen korostetun aseman. Ymmärrän kyllä, että "Suomen majakat" todella on (varmaan) kiinnostava opus, mutta että kokonainen hylly omistettu merenkulkuteemalle?

Pienestä syyssateelta tuntuneesta kesäsateesta huolimatta EU-vaaliväki oli liikkeellä. Melkein sorruin Tapiolassa keskustapuolueen teltalle kuittaamaan makkarat. Muita puoluetelttoja en siellä havainnut. Matinkylään päästyäni Ison Omenan edustalla - liekö se Piispanaukio? - oli SKP:n teltta. Kertookohan tämä jotain Tapiolan ja Matinkylän eroista? Joka tapauksessa Che Guevara -ilmapallot eivät näköjään riittäneet houkuttelemaan ihmisiä paikalle kuulemaan Sanaa. En myöskään haistanut makkaroita. Kommunistien ehdokkaan vaalimainoksen mukaan EU tarjoaa kuulemma kapitalistien kriisejä. SKP taas haluaa näköjään töitä ja eläkkeitä. Eläkkeitä. Nyt melkein kaduttaa, etten painellut ehdokkaan juttusille kysymään, mitä näkemyksiä hänellä on työeläkkeiden rahoituksesta.

Tosiaan, ne on taas ne vaalitkin. Taidanpa sunnuntaina suunnata uurnille, niin sitten on jäljellä enää presidentinvaalit, joissa en ole vielä koskaan äänestänyt. Ymmärrän kyllä hyvin, jos EU-vaaleissa nukkuvat vievät taas voiton. Jotenkin se toiminta tuntuu niin etäiseltä, vaikka epäilemättä unionilla on kouriintuntuvia vaikutuksia jokapäiväiseen elämään. Pääasiallinen motiivini on kuitenkin käydä antamassa ääneni edes jollekin vakavasti otettavalle ehdokkaalle. Se on aina partaradikaaleilta ja muilta populisteilta pois. Nuorempana pidättäydyin äänestämästä sillä perusteella, että kun en asioista oikeasti mitään tiedä, niin on parempi etten likaa käsiäni. Tajusin kuitenkin jossain vaiheessa, että periaatteeni olisi toimiva vain, jos muutkin noudattaisivat sitä. Äänet pois huonoilta vaan.

Kesäkuun myötä ajattelin kokeilla tiukkaa kulukuuria henkilökohtaisessa taloudessani. Hyvin onnistui tähän päivään asti. Sorruin turhaan syötävään, ja lisäksi ostin Pasila-sarjan kaksi ensimmäistä kautta. Saisihan niitäkin katsella käytännössä ilmaiseksi, mutta DVD-kanava on edelleen se paras kanava.

Ei kommentteja: