Aloitin alkuviikosta siivoamaan asuntoani, ja yhden innostuneen päivän jälkeen on todettava, että prosessi on edelleen kesken. Se ei selvästikään ole minun juttuni edes jonkinlaisena tylsän kuntoilun korvikkeena. Tulin joka tapauksessa järjestelleeksi hyllyjäni. Totesin, että minulla on paljon kirjoja, jotka joutaisivat suoraan myyntiin enkä tajua, miksi olen joitain nimikkeitä joskus vaivautunut ostamaan. Elokuvien suhteen tilanne on helpompi. Niidenkin joukosta löytyy kyllä läjäpäin sellaisia, joista en ymmärrä, miksi olen senkin kokoelmiini liittänyt, ja joita minua huvita katsoa edes ensimmäistä kertaa. Näitä on kuitenkin prosentuaalisesti paljon vähemmän kuin vastaavia kirjoja. Musiikin suhteen tilanne on helpoin. Musiikkimaku muuttuu, mutta todella harvassa on ne kokoelmani levyt, joiden ostamista olen katunut, ja niitäkin on viitsinyt kuunnella muutaman kerran.
Tekisi mieleni päätellä, että musiikki on näistä vaihtoehdoista ylivertaisin taidemuoto. Siitä voi nauttia ilman, että siihen keskittyy täysin, ja toisaalta siihen voi syventyä. Elokuvat vaativat jonkin verran aikaa ja vaivaa, ja kirjat vielä paljon enemmän. Kirjoista saatavat emotionaaliset ja älylliset virikkeet ovat ehkä suurimmat, mutta elokuvat ja musiikki eivät jää tässä niin paljon jälkeen kuin ne pääsevät edelle. Elokuvista on saatavilla sekä emotionaalista että älyllistä virikettä, mutta vaarana on niin lattea teos, ettei se herätä mitään tunteita. Musiikista taas on hankalampi saada älyllistä virikettä, ellei lue sanoituksia samalla (minun nauttimissani genreissä sanoituksista ei saa joitakin sanoja lukuunottamatta varsinaisesti selvää), ja yleensä musiikki keskittyy luomaan tunnetiloja tai toimimaan niiden purkukanavana. Totta kai on olemassa sellaista musiikkia, joka ei pane kuinkaan, mutta niihin tuhlattu aika on yleensä pieni tai jopa nolla, jos tekee aina musiikkia kuunnellessaan samalla jotain muutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti