tiistai 23. kesäkuuta 2009

Yksi osuuskauppa heitä hallitsee

En teistä muista tiedä, mutta minusta on kerrassaan ilahduttavaa, että on olemassa alueosuuskauppa nimeltään Keskimaa. Ehkä Keskimaan S-Marketeissa myydään lembas-merkkistä matkaleipää, uruk-hain lihaa ja piippukessua suoraan Sarumanin varastoista. Jos ei, niin toimitusjohtaja Melkor ottanee ideasta vaarin, ja minä ainakin lupaan antaa konsumerismille pikkusormen.

Huomioni johdosta alkoi tehdä mieleni lukaista Hobitti ja Taru Sormusten Herrasta uudelleen. Aika on vain vähän kortilla. Lukulistalla on Jari Tervon 'Myyrä', ja pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa harkitsemaan jonkun yliopistotentin suorittamista puhumattakaan siitä, että marraskuussa on vakuutusmatematiikan sovellusten uusintatentti. Runsaan kuukauden päässä häämöttävän kesäloman pyhitän kuitenkin laiskottelulle, joten silloin periaatteessa voisi vielä lukea viihdettä. Kirjojen uusintaluku kuitenkin on vähän luotaantyöntävä ajatus, mieluummin käyttäisin aikani uusiin. Kummallista, sillä elokuvia ja sarjoja kuitenkin katselen mieluusti useita kertoja, ja joidenkin bloggaajien vanhat tekstit eivät sadannenkaan kerran jälkeen ole menettäneet timanttiuttaan.

Kuitenkin Tolkienin pääteokset ovat pahuuden, siis valkoihoisen, oikeakätisen heteromiehen sysimustia raamattuja, kuten Jarkko Tontti väkevästi todistaa.

6 kommenttia:

Panu kirjoitti...

Jarkko Tontin puheenvuoro on niiiin nähty ja kuultu jo erinäisiä kertoja.

Itse asiassahan Sormusten herrasta tuli muoti-ilmiö kuusikymmenluvulla. Jos Tontti haluaisi sanoa jotain uutta, hän voisi nähdä jonkin mielenkiintoisen ristiriidan siinä, että kuusikymmenluvun kapinallisten lemppari kelpaa rasistihuligaaneillekin, ja lähtisi pohtimaan tätä ristiriitaa.

Pälli kirjoitti...

Uaah. En jaksanut käydä kommentoimaan Tontilla, kun en jaksanut lukea muita kommentteja läpi. Mutta mielestäni Tontti katsoo nenänvartta pitkin väärään suuntaan eikä siksi näe oikein. Kun Tolkien ponnistaa kristinuskosta, lukijan on helppo ymmärtää toisen posken kääntäminen, pyyteetön uhrautuminen ja asioiden kiihkoton kuvailu väärin, jos ei ymmärrä mitä kirjoitetun taustalla on.

Panu kirjoitti...

Kun Tolkien ponnistaa kristinuskosta, lukijan on helppo ymmärtää toisen posken kääntäminen, pyyteetön uhrautuminen ja asioiden kiihkoton kuvailu väärin, jos ei ymmärrä mitä kirjoitetun taustalla on.

Tämä muuten on tärkeä pointti. Minulla on sellainen paha aavistus, että Tontti on taistolaisvanhempien lapsi, jolta yksinkertaisesti on hukassa kaikki tulkinta-avaimet kristillisperustaiseen taiteeseen (ja vielä enemmän Tolkieniin, joka oli herra nähköön keskiajan tutkija ja joka kirjoitti tarinansa jossain määrin keskiaikaisen romanssin hengessä). Siksi hän ei oikein osaa tulkita kirjaa muuten kuin turvautumalla vasemmistolaisiin latteuksiin.

Kyllä äärivasemmistolainen ateistikin saa minun puolestani olla, kunhan ei satuta ketään. Mutta tässä kulttuurissa ihmisen kuuluu edes jollain tasolla osata tulkita juuri tuota kristillistä aatemaailmaa. Jollei osaa, silloin on yksinkertaisesti sivistymätön.

Pälli kirjoitti...

Panu, arvosta kovasti tuota mitä sanoit. Mutta luulen, että itse asiassa kristinuskon tunteminen on hyvin pinnallista nykyään, eli Tontti on luulemani mukaan samassa veneessä kuin 90% suomalaisista. Koulun uskonnonopetus epäonnistuu surkeasti välittämään sitä, mikä ylipäätään pitäisi olla kaiken ymmärtämisen ydin, eli valottamaan kristillistä ajattelutapaa. Sen sijaan päntätään faktoja, jotka ovat tietysti ihan mukavia, mutta eivät korvaa ymmärtämistä...

Ja tässä en nyt ota kantaa kenenkään muun kuin Tontin ymmärtämiseen. Ja omasta arviosta on sanottava vielä sen verran, että olen lukenut Tarun lukioaikoina, eli vuosikymmen sitten. En voi väittää muistavani sitä kovin tarkkaan... :D Toisin sanoen tässä suhteessa ajatukseni Tontin tulkinnasta on (sivistynyt?) arvaus.

* Vielä tuohon kiihkottomuuteen... Raamatun kerronnalle on ominaista jostain oudosta syystä, että henkilöitä ei pyritä esittämään paremmassa valossa kuin mitä he ovat. Vaikka kirjassa on paljon tuomion julistusta, väliin asioita vaan todetaan kylmän viileästi, ja luotetaan, että lukija itse ymmärtää, milloin kertomusten henkilöitä on syytä paheksua, milloin ei. Luulen, että tämä kerrontatyyli on vaikuttanut Tolkieniinkin. Oletettavasti mies hartaana katolisena luki paljon Raamattua. (Tai sitten ei - enpäs muista, miten katoliset tuolloin tai nykyään suhtautuvat itsenäiseen Raamatun tutkimiseen...)

Panu kirjoitti...

Minä en olisi ihan noin pessimistinen. Suuri osa suomalaisista nuorista käy edelleen rippikoulun, ja monet osallistuvat tunnustukselliseen uskonnonopetukseen.

Panu kirjoitti...

Oletettavasti mies hartaana katolisena luki paljon Raamattua.

Varmaankin luki, mutta sen lisäksi paljon nimenomaan keskiaikaista uskonnollista kirjallisuutta latinaksi. Tiettävästi Boethiuksen "Filosofian lohtu" (De Consolatione Philosophiae) oli yksi tärkeimpiä vaikuttajatekstejä Sormusten herran taustalla.

http://en.wikipedia.org/wiki/Anicius_Manlius_Severinus_Boethius