perjantai 27. maaliskuuta 2009

Hyvä tavaton

Töiden jälkeen poikkesin kotimatkalla läheiseen kuppilaan parille oluelle. Mietin siellä, ettei tämä olut nyt ole niin hyvää, että minulla olisi oikea tarve käydä edes yhdellä silloin tällöin - olen kyllä oppinut pitämään oluesta, mutta kyllä se parhaimmillaankin on "hyvää", muttei niin kuin oikeanlainen virvoitusjuoma, jota juo mielellään ja joka harmittaa, kun se pääsee loppumaan.

Päättelin, että olutta tärkeämpää on tapa. Kun harkinnan jälkeen astun baariin ja tilaan yhden, mieleeni nousee kuvia rentoutumisesta ja jonkinlaisesta ympyrän sulkeutumisesta - työviikko on ohi, viikonloppu ja sen jälkeen uusi viikko voi alkaa, ja nyt päästän irti menneen työviikon paineista. Siksi on mukava juoda yksi tai kaksi, ja olla aktiivisesti tekemättä mitään muuta (tosin minulla oli töissä tänään kamera mukana, enkä malttanut olla kuvailematta ostamiani tuoppejakaan, mutta sitä ei lasketa tekemiseksi).

Voisi tietenkin valita muitakin tapoja. Ei tälle mitään erityistä perustetta ole muuta kuin se, että on halutessa helpompi saada seuraa kapakkaan kuin vaikkapa pulikoimiseen Suomenojan voimalan takana olevassa likalammikossa. Toisekseen se on helppo tapa, ja sopii kaikkiaan hyvin suomalaiseen tapakulttuuriin. Kaljanjuonti, vaikka sitten yksinäänkin, on yksi tapa tuntea kuuluvansa joukkoon, ja se tuo levollisen ja rentoutuneen olon.


Lasit ovat keskimäärin puolitäysiä tai puolityhjiä.

5 kommenttia:

Pälli kirjoitti...

Yksi tahi kaksi - tuohan on jopa sangen suositeltavaa. :)

Toivottavasti sulla on mukava viikonloppu!

Janne kirjoitti...

No, liian lyhyt se ainakin oli :P Mutta niinhän se aina, kesäaikaa tai ei.

fascia kirjoitti...

Siinä on hyvä olut oikealla :p

Tosin aito Guinness on valutettu vain tietyissä Dublinin pubeissa.

Janne kirjoitti...

Guinness oli ensimmäinen kosketukseni tummien oluiden maailmaan, ja on varmasti edelleenkin suosikki-tummaolueni. En tosin ole pitkään aikaan juonut sitä, eikä tuo nyt enää maistunut niin hyvältä. Saattoi tosin johtua siitä, että kuppilassa, jossa kävin, se kaadettiin tölkistä mukiin. Tai valutettiin, mutta en silti ole varma, oliko se nyt sitten ihan oikeaa.

fascia kirjoitti...

Ei ole, jos tölkistä otettiin. Tölkki-guinnessilla ja tynnyristä valutetulla on vissi ero. En hirveästi pidä tuosta tölkitetystä Guinnessistä siinä on kummallinen metallinen maku yleensä, mutta oikein hanasta valutettu Guinness on loistavaa eikä ikäviä sivumakuja esiinny.