Aloin tässä häpeämään varmuuden vuoksi, sillä olen melko varma, että olen kirjoittanut otsikkoa myöten lähes samanlaisen kirjoituksen joskus. Toisaalta mieleni saattaa vain olla epäkunnossa.
Kuitenkin yksi arvostamani bloggaaja on muistaakseni (ellen nyt edelleen muista jotenkin väärin) sitä mieltä, että asioiden toistamiseen kirjoittaminen on vain hyvä asia, että siinä tulee jotenkin kuitenkin prosessoitua sanomaa. Jos muistan tässä väärin, niin ei haittaa, nytpä se on kirjoitettu. Joka tapauksessa ajatus sai minut ymmärtämään, että kieltämättä vähäinen häpeäni juontaa juurensa pikemminkin taiteellisista syistä - pyrkimyksestä olla kaunokirjallisesti pätevä kirjoittaja, jonka jutut eivät ainakaan toistaisi itseään, jos eivät sentään kykene olemaan ajatuksiaherättäviä.
Kaunokirjallinen pätevyys ja kunnianhimo ovat tietysti ei-kaunokirjallisessa bloggaamisessa sivuseikkoja, ja siksi täten siirrän ne pöytälaatikkoon, jonne ne kuuluvatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti