D-piste

Sellainen DocPoint siis tänä vuonna. Kokemus oli kyllä parempi kuin viime vuonna, mutta tosiasiassa vain kaksi elokuvaa, joista molemmat olivat suomalaisia mies-elokuvia, olivat hyviä. Lauantai-illan päättänyt The Sound of Insects: Record of a Mummy olisi ollut ihan näppärä - sen idea oli itsemurhaa nälkään nääntymällä tekevän miehen päiväkirja - mutta se oli liian pitkä, ja olin siinä vaiheessa iltaa tuskastunut tajuttomaan tungokseen (ja juonut todella mautonta Foster's -olutta Vanhan ylioppilastalon kahviossa - miten ne voi sellaista edes nimittää kuukauden tuotteeksi? Seuraavan kerran kyllä otan sitten vaikka sitä siideriä, kyseenalaistivat miehuuteni tai ei).

Miehen kuva ja Miesten vuoro olivat mainioita. Ensinmainittu oli Visa-Koiso Kanttilan ohjaustyötä, ja se kertoi modernin yksinhuoltajamiehen elämän kriisiytymisestä ja rikkonaisesta lapsuudesta. Ihan tavallisesta miehestä ei kai ollut kyse, vai mistä lähtien yksinhuoltajilla on ollut varaa asua Westendissä? Vielä parempi oli Miesten vuoro, jossa runsaslukuinen määrä saunovia miehiä avautuivat toisilleen. Miehen ei saa nyky-Suomessa, tai missään muussakaan Suomessa, itkeä, mutta parin kaljan, viinahörpyn ja saunan rohkaisemana purkautui valtava määrä vaiettua tuskaa. Miehinen solidaarisuus ja raskasmielisyys kukoistivat kummassakin elokuvassa. Pidin.

Muut festareilla katsastamani elokuvat olivat lauantainen Broke, joka kertoi panttilainaamoa pitävästä juutalaismiehestä. Ihan OK elokuva, mutta ei se nyt oikein liikuttanut. Olihan se jonkin aikaa ihan hauskaa seurata, miten vanha äijä vinoilee asiakkailleen, jotka yrittävät vaihtaa kamaa viina- ja huumerahoihin. Kai sen oli tarkoitus esitellä toiminnan moraalinen harmaus (tai esittää kysymys, onko sellainen toiminta oikein vai väärin vai mitä), mutta ei se nyt iskenyt. Festarit osaltani päätti sunnuntaina yhdessä näytöksessä esitetyt kaksi puolen tunnin puolalaisdokkaria, joista toinen käsitteli katolilaisuuden horjuvaa asemaa Puolan nuorisossa, ja toinen taas antikvariaatin pitämistä. Ensimmäisessä oli liikaa ärsyttäviä lapsia, ja toinen taas oli vähän sama kuin Broke, mutta lyhyempi ja ilman moraalista ulottuvuutta. Sama vinoilu asiakkaille kyllä jatkui.

Menin kotiin ravintola Virgin Oilin kautta. Otin juomaksi saksalaista Erdinger Weißbier -vehnäolutta - oli hyvää - ja pitsaa, jossa oli punasipulia, salamia, tonnikalaa ja mozzarellaa. Hyvää sekin, mutta en ole koskaan ihan ymmärtänyt sitä (ymmärtääkseni kuitenkin oikeaoppista) koulukuntaa, jonka mukaan pitsapohjan pitää olla ohut ja rapea. Sellaisesta on vähän epämukavaa yrittää syödä reunoja (oman koulukuntani mukaan pitsaa syödään kehää pitkin kohti keskustaa edeten). Ihan hyvä ja suositeltava paikka, mikäli siitä Kampin ja rautatieaseman läheltä pitää joku ruokapaikka löytää. Vieressähän on tietty toisaalta myös vähintään yhtä suositeltava Zetor.