TV-lupamaksu kolahti postiluukusta muutama viikko sitten. Poroporvarillista elämää tavoittelevana ihmisenä tietysti maksoin sen jälleen puoleksi vuodeksi hymysuin, vaikka olisihan sen tietysti voinut käyttää muuhunkin, ja sen jälkeen kavahtaa aina ovikelloa. Tietysti sitä on syytä kavahtaa muutenkin, ei siellä koskaan ole muita kuin kulkukauppiaita ja lähetyskäskyn saaneita seurakuntalaisia.
Olen sitä mieltä, että YLEn kanavat ovat jokseenkin parasta, mitä suomalaisella tiedotusvälinekentällä on tarjota. Mainoskanavilla on silloin tällöin tarjota kohtuullisia elokuvia, mutta suurin osa niiden tarjonnasta on soopaa, joita myydään katsojakunnalle iltapäivälehtien juorupalstoilla. Yritin katsoa muutama viikko sitten alkanutta Suurinta pudottajaa, mutta käytännössä minua ärsytti siinä se, että varsinaisen asian sijaan siinä keskityttiin tölvimään muita kilpailijoita ja houkuttelemaan katsojia MTV3:n nettisivuille typerillä pikkulööpeillä ruudun alareunassa.
Viime aikoina olen innostunut myös YLEn radiotarjonnasta. Olen jo vuosia kyllä herännyt arkiaamuisin Radio Suomen aamulähetykseen, mutta ulkoisen vaikutuksen alaisena olen alkanut kuuntelemaan (netistä) YLEn Klassista. Oma levykokoelma ei jaksa aina innostaa, mutta Klassisesta tulee takuuvarmasti kuunneltavaksi kelpaavaa musiikkia - joltain toiselta kanavalta saattaisi tulla kaikenmaailman pillimusiikkia yllättäen ja pyytämättä. Toinen hyvä vaihtoehto on YLE Puhe, jota koitin kuunnella taannoin lenkillä käydessäni. Sain kuunnella ensin melkein tunnin juttua suomalaisen tähtitieteen historiasta, ja sitten työnkuvaani liittyen hieman vajaakuntoisten työllistämiseen liittyvää asiaa (josta puhunut tutkija ei ollut ihan täysin perillä - isot työnantajat voivat nykyään vakuuttaa vajaakuntoiset erillisessä vakuutuksesta, jolloin ei työkyvyttömyyseläköitymisen tapauksessa tulekaan kustannusvaikutuksia - tosin asiaan liittyy joitain reunaehtoja, mutta nyt harhaudun asiasta). Tällainen yleissivistävä kuunteleminen on ainakin tähän asti tuntunut melkoisen virkistävältä vaihtoehdolta räminälle. Tosin tänään aamulla, kun tietokoneelle istahtaessani käänsin Puhe-kanavan päälle, siellä juoruttiin vain Susan Ruususen kyyneleistä ja Tanja Karpelan käsilaukuista. Annettakoon nyt tällä kertaa anteeksi, mutta jään seuraamaan tilannetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti